|
Toimi ja osallistu kulttuuriympäristön puolesta |
|
|
|
|
JOY Jokaisen Oma Ympäristö – Kulttuuriympäristökampanja 2010 on pian puolivälissä ja kampanjassa on mukana jo yli 210 järjestöä, liittoa ja muuta yhteisöä. Kesällä järjestetäänkin kampanjan merkeissä tapahtumia lähes päivittäin eri puolilla Suomea. Osallistumalla kampanjan tapahtumiin voit vaikuttaa kulttuuriympäristösi puolesta.
Kesäkuussa tapahtuu muun muassa Helsingissä, Jyväskylässä, Kristiinankaupungissa, Kälviällä, Paltaniemellä, Tampereella ja Tuupovaarassa. Esimerkiksi 12.6. Kristiinankaupungissa järjestetään Avoimet Portit -kulttuuritapahtuma pihoissa ja puutarhoissa, Helsingissä kerätään muistoja Alppilasta ja istutetaan kukkia sekä Jyväskylässä kuvataiteilija Kaisa Lipponen loihtii päiväksi Virityspuoli-puutarhakahvilan Halosen talolla. Lisää tapahtumia ja tapahtumien tiedot löydät osoitteesta www.joy2010.fi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri.
|
|
|
Asiakastyytyväisyys parasta Elimäellä, Jaalassa ja Kausalassa |
|
|
|
|
Kouvola Innovation Oy:n Tähtitaajamat kehittämishankkeen ja Kouvolan seudun KOKO-ohjelman tilaama asiakastyytyväisyys tutkimus valmistui ja sen tulokset julkistettiin ja parhaat palveluyritykset palkittiin 8.6.2010 Kymen Paviljongissa pidetyssä tilaisuudessa.
Tutkimus toteutettiin Kouvolan seudulla nyt toista kertaa ja kohteena olivat 16 toimialan yritykset ja kirjastot Elimäellä, Inkeroisissa, Jaalassa, Kausalassa, Myllykoskella ja Valkealassa sekä Kuusankosken ja Kouvolan keskustoissa.
|
|
Kouvola mukana Suomen suurimmassa sosiaalisen median kehittämishankkeessa |
|
|
|
Sosiaalisesta mediasta on tullut pysyvä osa ihmisten arkipäivää Kouvolan seudulla. Sosiaalisella medialla on merkittävä rooli myös ihmisten ostokäyttäytymistä ohjaavana tekijänä. Yli 50 prosenttia alle 35-vuotiaista vastaajista arvioi, että foorumit, blogit ja jopa yhteistöpalveluiden statuspäivitykset vaikuttavat heidän ostopäätöksiinsä.
Kouvola Innovation Oy:n muodostama työryhmä tutki kuluneen talven aikana sosiaalisen median käyttöä Kouvolan alueella. Tietojen avulla pyritään kehittämään alueelle uusia palveluita ja uutta yritystoimintaa. Tutkimus on ensimmäinen laajempi selvitys aiheesta Kouvolassa ja koko Suomen alueellakin harvinainen.
|
|
|
Yritysten palvelutasoa mitataan toista kertaa |
|
|
|
|
Tähtitaajamat –kehittämishanke ja Kouvolan seudun koheesio- ja kilpailukykyohjelma KOKO toteuttavat toisen kerran Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy:n kanssa laajan yritysten ja palveluiden asiakastyytyväisyystutkimuksen Kouvolan ja Iitin seudulla.Yhteistyökumppaneina tutkimuksessa ovat Kymen Yrittäjät ja Kymenlaakson kauppakamari. Edellisen kerran tutkimus toteutettiin vuosi sitten.
|
|
Taajamailta Myllykoskella 25.2.2010 |
|
|
|
|
Myllykosken taajamaillan aluksi oli järjestetty ohjelmaa. Myllykoskelainen, moninkertainen pyöräilyn Suomen mestari, Carina Ketonen kertoi harjoittelustaan ja tavoitteistaan kilpailu-uran suhteen, tähtäin on Kymijoelta Thamesille eli Lontoon olympialaiset 2012.
|
|
|
|
|
<< Start < Prev 1 2 3 Next > End >>
|
|
Page 1 of 3 |