|
Elimäen taajamailta pyörähti käyntiin seurakuntakeskuksessa vajaan 20 hengen voimin. ProAgrian Jukka Ikonen kertoi ensiksi uudesta Kouvolan TILTU-hankkeesta, jonka avulla edistetään kaupungin omaa palveluntuotantoa täydentävien palvelumuotojen syntymistä. Hankkeella vahvistetaan myös palveluosaamista, lisätään asiakaslähtöisyyttä palveluja tuotettaessa sekä kehitetään hankintamenettelyä ja uusia palveluinnovaatioita.
Illan keskustelussa tuli esille, että Elimäki koettiin hyvänä paikkana asua. Tulevaisuuden kannalta tärkeimpänä nähtiin perusasioiden ja palvelujen säilyminen, kuten koulut, kaupat ja terveyskeskus. Lähiruokamessuja kehuttiin onnistuneena tapahtumana, joka saakin jatkoa tänä vuonna.
Ongelmallisena koettiin lukion lakkauttamisuhka, osa Elimäelle muuttoa suunnitelleista perheistä on perunut muuttonsa. Yrittäminen Elimäellä ei ole helppoa, kunnanviraston tyhjeneminen on vaikuttanut asiakkaiden vähenemiseen ja metsäteollisuuden rakennemuutos on ylipäätään hiljentänyt alueen ostovoimaa.
Uusia ideoita ja kehittämisehdotuksiakin syntyi. Kulttuuritapahtumia, mm. RaavuoriSoitto, voisi tuoda valtakunnallisestikin enemmän esille ja luontomatkailua voisi kehittää. Lukiosta esitettiin tehtävän valtakunnallinen oppilaitos, johon tulisi oppilaita muualtakin ja kauppa-auto/monitoimibussi lisäisi palveluja kylissä ja edistäisi ikäihmisten kotona asumista. Ylipäätään toivottiin yhteisöllisyyden ja naapuriavun elvyttämistä. Kymenlaakson Kylien Sirpa Vähäuski korostikin positiivisuuden merkitystä, luovuttaa ei kannata.
Keskustelun jälkeen yleisö tutustui eri toimijoiden esittelypöytiin. Mukana olivat Tähtitaajamat hankkeen lisäksi Pohjois-Kymen Kasvu, Pohjois-Kymen Setlementti ry, Kymenlaakson Kylät ry, Kymenlaakson Jäte/Kymenlaakson 4H, ProAgria, Taito Kymenlaakso ja Kouvolan Matkatoimisto.

Tuovi Koivusaarta ja Päivi Sipposta kiinnosti Kouvolan Matkatoimiston tarjonta, jota esitteli Sinikka Laukas
Kymenlaakson Kylät ry:n kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin Kouvolan Matkatoimiston lahjoittama risteilylahjakortti, jonka voitti Tuovi Koivusaari. |