Iitin ja Kouvolan tähtitaajamat

Taajamien toiminnallista kehittämistä


 
Etusivu Tekijä

Tekijä
Yhdistysten aktiivit mukaan PDF Print Kirjoita e-mail

Tähtitaajamien kokoukset pyörivät säännöllisesti. Niitä istutaan eri kokoonpanoilla. Joskus tuntuu, että ihan väärät ihmiset ovat paikalla. Taajamia kehittämässä ja tapahtumia ideoimassa pitäisi olla lapsiperheet ja yhdistysten aktiivit. Miksi?

 
Ketä kiinnostaa? PDF Print Kirjoita e-mail

Tähtitaajamat-hankkeen merkittävin aikaansaannos yleistäen todettuna on tähän mennessä ollut taajamien kunnostaminen ympäri Kouvolaa. Se ei alun perin ollut hankkeen päätarkoitus, mutta hyvä, kun sen avulla saatiin potkua viihtyvyyden lisäämiseen jo vanhojen kuntien aikana. Nyt kunnostetut taajamat kuten Myllykoski ja Inkeroinen ovat toimivampia, mutta missä on toiminta?

 







kinno logo

KO tunnus

Ihastu Iittiin

Vipuvoimaa EU:lta

EU-lippu

  Tähtitaajamat Facebookissa

  Tähtitaajamat Twitterissä

Elimäki kkInkeroinen Jaala kk Kausala Myllykoski Valkeala kk