Iitin ja Kouvolan tähtitaajamat

Taajamien toiminnallista kehittämistä


 
Etusivu Ulla Maria Hoikkala Liityttiinkö vai sulauduttiinko?

Liityttiinkö vai sulauduttiinko? PDF Print Kirjoita e-mail
Kouvolan seudun kuntaliitos 1.1.2009 ei ollut laatuaan suurin Suomessa, mutta merkitykseltään se oli omaa luokkaansa. Kuusi identiteetiltään lähes tasavahvaa kuntaa piti liittää toisiinsa yhdeksi hallinnolliseksi alueeksi niin, että kaikkien alueiden identiteetti ja palvelut säilyvät. Miten kävi?

Jos pohditaan semanttisesti sanojen "liitos" ja "sulautua" merkitystä, kumpi näistä tapahtui Kouvolassa? Nykysuomen sanakirja selittää sanat seuraavasti:

liitos: s. 1. kohta, jossa samaan kokonaisuuteen (esineeseen) kuuluvat, tav. samaa ainetta olevat kappaleet liittyvät (on liitetty) toisiinsa.

sulautua: pass.v. 1. sulaa yhteen jnk kanssa, yhtyä jhk täydellisesti.

Näin tavallisen tallaajan silmin katsottuna kyseessä on päättäjien toimesta tehty passiivinen sulautuminen, ei aktiivinen liitos. Liitosta valmisteltaessa luvattiin yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista. Alueiden identiteetti säilyy. Taajamien kehittäminen ja liitoskuntien omaleimaisuus säilyvät ennallaan. Palvelut säilyvät kussakin 
kunnassa.

Miten kävi? Liitoksen myötä taajamien palvelut on näivetetty työvoimatoimistoista koulukyyteihin. Kouluja lakkautetaan ja samanaikaisesti uusia suunnitellaan toisaalle. Mahtaako suunnittelijan kotipaikalla olla merkitystä näihin päätöksiin?

Liitoksen myötä myös moni tapahtuma on jäänyt historiaan tai siitä on tehty puoliväkisin Kouvola-keskeinen. Odotin talvella innolla kamera sojossa Kuusankosken lumenveistokisoja. Ei tullut, ei näkynyt. Talvivalkeiden ohjelma oli ripoteltu pitkin ja poikin lähes Liikkalasta Lahteen. Elovalkeista sai hakea tietoa suurennuslasilla - kaupunki ei siitä tiedottanut. Millainen markkinointivaltti on Kouvolan Verla? Kun alueuutiset uutisoi Liikkalan perukoilta tilallisen kannanottoja maatalouspolitiikkaan, ruutuun tulee komeasti "Kouvola". Yleisönosastokirjoituksissa ja alueen päälehdessä olleet kirjoitukset puhuvat karua kieltään. Olkoonkin, että yleisönosastolla nimimerkin suojissa kirjoittavat puhuvat usein puuta heinää,  kirjoitukset lähettävät tietynlaista viestiä alueen toimijoiden ajattelumaailmasta. Kaiken pitää tapahtua Kouvolassa ja mieluiten Manskilla.

Alueen monimuotoisuus ja kulttuurinen rikkaus ansaitsee parempaa! Suomalainen yleisö ei tunne Kouvolan talvivalkeita - mutta Valkealan kylläkin. Verlan tehdasmuseo ei ole Kouvolassa vaan Jaalassa. Kuusankosken kansainvälinen lasten teatteritapahtuma on Kuusankoskella. Listaa voi jatkaa loputtomiin.

Identiteettiä ei rakenneta vippaskoinstein. Jos päättäjät eivät ymmärrä mitä tekevät, on turha odottaa suurta asukasryntäystä ja miljoonia turisteja heti ensimetreillä. Vahva osaaminen ja alueen monimuotoisuuden ymmärtäminen ovat kaiken a ja o.

Kouvola sai liitoksessa valtavan määrän palikoita, joista voidaan rakentaa kiinnostava ja rikas identiteetti uudelle Kouvolalle. Sen ei kuitenkaan tarvitse merkitä sitä, että kaikki entinen heitetään roskakoriin.


Ulla Maria Hoikkala
toimittaja-yrittäjä
Kuusankoski
 

Lisää kommentti


Security code
Päivitä






kinno logo

KO tunnus

Ihastu Iittiin

Vipuvoimaa EU:lta

EU-lippu

  Tähtitaajamat Facebookissa

  Tähtitaajamat Twitterissä

Elimäki kkInkeroinen Jaala kk Kausala Myllykoski Valkeala kk